Jukolan Pilotit RyJukolan Pilotit RyESIPUHE
Roomalaisten hyvin vanha ja tunnettu sanonta kertoo merenkulun elämääkin suuremmasta välttämättömyydestä. Ilmailu on eräille harrastjaillekin melkein henki ja elämä. Niinsanottujen tavallisten harrasteilmailijoiden lentotoiminta on kuitenkin turvallista, ilmailua ei harrasteta hengen kaupalla kuten muinaiset roomalaiset merenkulkua.
Jukolan Pilotit ry on tavallinen suomalainen lentokerho, jonka jäsenet ovat kaikista ammateista peräisin olevia ihmisiä. Joukossa on luonnollisesti useita ammattilentäjiä sekä joitakin Ilmavoimien palveluksessa lentäjinä tai muissa tehtävissä olleita. Kerho on silti aika puhtaasti harrastelentäjien kerho.
Rekisteröitynä yhdistyksenä Jukolan Pilotit on toiminut jo vuodesta 1979 asti eli yli 25 vuotta! Tämä on ollut mahdollista vain sen sitkeyden avulla, jota kerhon todelliset puuhamiehet ovat koko toiminnan ajan osoittaneet. Kerho on ollut myös maan johtavia lentokerhoja koulutettujen lentäjien ja lentotuntien määrinä laskien. Jäsenmääräkin on kunnioitettavan suuri. Kerhon toiminta on ollut kansanomainsen suoraviivaista ja mutkatonta. Byrokratian vaatimia hienouksia ei siksi ole ehkä aina noudatettu, mistä on saattanut aiheutua ansaitsematonta mainetta.
Nurmijärven ilmailijoiden vaiheitaNurmijärvellä oli perustettu Nirmijärven Ilmailukerho 1970 ja lentämisen teoriakurssi oli pidetty heti sen jälkeen Nurmijärvellä. Kerho osti pian myös koneen, melkein uuden, vähän esittelylentoja lentäneen Piper Cherokeen, OH-PCO:n. Tällä koneella lennettiin energiakriisiin eli vuoden 1974 syksyyn asti.
Kun talous oli kireällä, kerhon rahanvartijat halusivat myydä koneen pois. Tikkala, Seva ja Viljamaa pitivät kokouksen ja päättivät ostaa koneen, mutta kone oli jo myyty heidän nenänsä edestä pois. Kone meni Uttiin
Omaa kenttääkin suunniteltiin Nurmijärvelle. Kaupat olivat varsin pitkällä, paikka oli Savikon aukealla elementtitehtaasta vähän pohjoiseen. Siihen olisi saatu 900m pitkä kenttä eikä se olisi maksanutkaan paljon.
Myöhemmin Tikkalalla ja Hannu Sevalla oli yhteisomistuksessa Cessna 140, OH-CSY. Se oli vuoden 1946 mallia ja ostettu Hankkijan romuaitauksesta. Kone oli mennyt Kuusamon kentällä selälleen. Sitä kunnostettiin Tikkalan autotallissa talvikautena 1975-76. Runko vietiin Hyvinkäälle peltitöitä varten ja tuotiin taas takaisin Nurmijärvelle. Kone maalattiin Tikkalan silloisen työnantajan Sigma Oy:n maalaaossa.
Kone oli valmis jo alkukesästä 1976, mutta potkurin puuttuminen siiri lentojen aloituksen syksyyn. Koneella lennettiin noin 800 tuntia Suomen ilmatilassa. Suunnistusvälineinä siinä ei ollut kuin munakompassi.
Cessna 140 on nykyisin hyvin yleisen Cessna 150:n edeltäjä, mutta kannuspyöräkone. Ennen mallin 150 tuloa 140 muutettiin nokkapyöräkoneeksi, mutta siinä oli edelleen 140:n runko. Vuonna 1991 kirjoitushetkellä Suomessa oli vielä yksi vanha Cessna 140 mainitun Tikkalan ja sevan yhteiskoneen lisäksi. Se toinen oli ainakin tuolloin punaiseksi maalattuna Polyteknikkojen Ilmailukerhon, PIK:n kone. Tikkala ja Seva myivät koneensa syksyllä 1981.
Eino Pönkänen, myöhemmin myös Jukolan Pilottien jäsen, on varmasti monelle tuttu mies lehdistä ja televisiostakin. Hän on nimittäin 1950-luvun “surmanajajia” eli mies ajoi moottoripyörällä eräänlaisessa terästynnyrissä. Surmanajot Eikka lopetti 1954.
Miehen ilmailuharrastus alkoi Haminassa 1947. Siellä tehtiin kerhotyönä purjekone, Harakka, jota vedettiin jäältä ilmaan autolla. Moottorikoneella lentämisen Eikka aloitti Virtasen Rauskin koulussa Malmilla 1960-luvun alussa.
Eino Pönkäsellä oli Hyvinkään kentällä lentokoulu noin kaksi vuotta 1968-69. Nimi oli yksinkertaisesti Lentokoulu EP. Koulun toimisto oli päärakennuksen, entisen lentoasemarakennuksen yhdessä kulmassa.
Ensimmäisen koulukoneensa Eikka lensi Etelä-Ranskasta Suomeen. Sitä pidettiin jonkinlaisena ihmeenä, sillä lentokokemusta Eikalla ei vielä tuolloin ollut paljoakaan ja koneen varustus oli melko vähäinen tuon mittaisille matkalennoille. Suunnistuskarttanakin toimi vain tavallinen autokartta.
Myöhemmin Pönkäsen koulu siirtyi omiin tiloihin tämän ostaessa toimitilat, parakkiviipaleen Nummelasta. Parakkiin sijoittui koulun lisäksi myös kahvila. Vuonna 1983 Jukolan Pilotit ry osti Pönkäsen parakin.
Mikään tavallinen parakki Jukolan Pilottien nykyinen “klubirakennus” ei ole. Se on nimittäin osa valtakunnan päälentokentän entistä matkustajaterminaalia. Kaikkihan toki muistavat tuon paljon puhutun Helsinki-Vantaan silloisen Seutulan lentoaseman aina 1960-luvulle asti käytässä olleen parakkiterminaalin. Palanen Suomen lentoliikenteen maapuolen historiaa elää siis edelleen Jukolan Pilottien hallussa.
Lentokoulu EP ehti kouluttaa noin 25 lupakirjaa. Koneina oli ranskalaisia Rallye-koneita, rekistereiltään OH-SCQ ja OH-SDQ eli Rekku koneeseen maalatun koiran mukaisesti. Kolmantena koulukoneena toimi Beechcraft OH-BMF. Koneet myytiin aikanaan pois Hyvinkäältä.
Pönkäsen lentokoulun jälkeen moottorilentokoulutus väheni ja koulutusta harrastettiin lähinnä yksityisin voimin. Esim. Valonen koulutti yhteisomistuksessa olleilla Rallye-koneilla OH-SDP ja OH-SDM käyttäen Pönkäsen tiloja. Alkeiskone oli Rallye Club, OH-SDP ja jatkokoulutusta annettiin hieman edistyksekkäämmällä Rallye Commodorella, OH-SDM:llä Pönkäsen toimiessa kuitenkin edelleen päälentäjänä tässä ryhmässä.
Hyvinkäällä Eino Pönkäsen lentokoulun jälkeen moottorilentokoulutusta jatkoi kerhomuodossa Hyvinkään Ilmailukerhon moottorilentojaosto ja sen jäsenistä muodostunut Hyvinkään Moottorilentäjät, jonka luvissa edellämainittu OH-SDM oli 1970-luvun alussa.
Hyvinkään moottorilentäjät toimi kentällä ns. lennonjohtorakennuksessa. Rakennuksen olivat aikanaan ostaneet Valonen, Eero “Jäkälä” Salminen ja Mauri Aaltonen, jotka myös kunnostivat ostamansa rakennuksen.
Eino Pönkänen jatkoi lentämistä koulutoiminnan jälkeen lentämällä tilauslentoja Pohjoismaihin Air King -nimisen lentoyhtiön puitteissa. Matkustajina oli mm. öljytankkereiden miehistöjen jäseniä ja näiden omaisia.
Jukolan Pilotit aloitti paitsi tietyllä tavalla oikeassa vaiheessa ja onnellisten tähtien alla myös rohkeiden miesten voimin. Kun Jukolan Pilotit ry alkoi rynniä, monia Hyvinkään Moottorilentäjien jäseniä siirtyi tai liittyi myös Jukolan Pilotteihin.
Aika uuden kerhon perustamiselle ja käyntiin saamiselle oli hyvä, sillä lähestulkoon kaikki lentäjät olivat tuona aikan allapäin ja apeilla mielin. Harrastelentäminen oli juuri ollut jonkin aikaa kiellettyä vain ansiolennon ollessa ainut sallittu lentomuoto. Into ja usko lentämiseen olivat monilta mennyttä.
Lentäminen oli kallis, koneet vanhentuneita eikä uusien hankkiminen ollut mielekästä tai edes mahdollista. Oltiin todettu, että kerhomuodossa ja talkootyötä tekemällä voisi lentää ja alussa hinnat olivatkin alta puolen, ehkä vain kolmanneksen siitä mitä lentämisen esimerkiksi Malmilla maksoi. Nykyään hintakaaret ovat tasoittuneet huomattavasti, mutta halvempaa se on edelleen.
Kerhon ensimmäinen oma kone, OH-CHD oli myynnissä marraskuun 1979 Ilmailu-lehdessä. Keijo Tikkala huomasi ilmoituksen ja kun kävi ilmi, että myyjäryhmän joukossa oli Hannu Sevan veli, Tikkalla kehotti Sevaa tunnustelemaan kaupantekomahdollisuuksia veljensä kautta. Kone oli tuolloin siis yhteisomistuksella ja sijaitsi Saarijärvellä.
Kauppa lähti enetemään ja konetta käytiin katsomassa. Kaupat tehtiin vielä samana vuoden puolella, mutta kone päästiin hakemaan vasta loppiaisena 1980. Cessna 170 B, OH-CHD, maksoi vuonna 1979 noin 55 000 mk. Sen haki kolmikko Tikkala, Seva ja Matti Jaatinen. Koneen ostajaryhmään kuuluivat edellä mainittujen lisäksi myös jo pitkään Hyvinkään kentällä toimineet ja muutenkin tutut miehet Eino Autio ja Taisto Ryyli.
Kone siis rahoitettiin ja ostettiin näiden viiden yhteisin voimin. Alkuperäisjoukosta kolme oli nurmijärveläisiä, Taisto Ryyli ja Eino Autio hyvinkäältä, viimeksi mainittu oli tosin juuri muuttumassa helsinkiläiseksi.
Kerran vuoden 1979 lopulla koneen hankintaa ja käyttöä Sevan saunassa pohdittaessa nousi esiin ajatus lentokerhon perustamisesta. Rekisteröinti-ilmoitus kerhosta tehtiin alkuvuonna 1980 ja kerho kirjattiin yhdistysrekisteriin 1981. Nimeksi valittiin nurmijärveläissyntyinen Jukolan Pilotit. Kerho on siis tätä kirjoitettaessa vuonna 1999 toiminut lähes 20 vuotta ja ry liitettä saanut käyttää vuoden verran vähemmän.
Lentäminen lähti vilkkaasti käyntiin. Kesällä mentiin maassa pyörillä, talvella suksilla. Jo ensimmäisenä vuonna koneella lennettiin yli 300 tuntia. Kone oli mukana pitkässä lentorallissa, lentäjinä Tikkala ja Ryyli.
Juhannuksena 1981 koneella lennettiin Jukolan Pilottien ensimmäiset yleisölennätykset.
Kerhon ensimmäisellä, hainhampaisella koneella oli kuitenkin taipumus joutua erinäisiin hankaluuksiin. Kone oli nimittäin ostettu uutena Saksan liittotasavaltaan. Sikäläiset lentäjät olivat aikanaan eksyneet sillä hieman liiaksi maan itäpuolelle, silloiseen kansantasavaltaan, jossa kone oli pakotettu alas – Migillä ampumalla. Yksi laukauksista oli turmellut moottorin.
Kone makasi pari vuotta DDR:ssä, tuotiin takaisin, kunnostettiin ja myytiin Suomeen 1974 ja se päätyi Jukalan Pilottien koneeksi OH-CHD. Lokakuussa 1981 kone “kukistui” lopullisesti Nurmeksessa lannoituslentojen aikana.
Hainhampaisen Hotel Deltan jälkeen oli tietysti kova kiire hankkia kerholle uusi kone, halukkaita lentäjiä kun ei tuntunut puuttuvan. Uutta konetta lähdettiin etsimään Ruotsista, josta ostettiinkin kerhon toinen kone, Cessna 172 F, tunnukseltaan OH-CKT.
Ensimmäisen kerran konetta etsimässä ja katsomassa olivat Keijo Tikkala ja Taisto Ryyli. Silloin kone, ruotsalaiselta tunnukseltaan SE-EAO, koelennettiin. Kauppaa ei vielä tehty, vaan toisen kerran kaksikon mukaan lähti Eino Autio ja tällä kerralla kaupat tehtiin vaikkei konetta vielä suomeen saatukaan huonon sään takia. Maarianhaminassa oli pitänyt tehdä välilasku ja yöpyä. Kone jätettiin Turkuun josta sen myöhemmin nouti Keijo Tikkala.
Koneet olivat tuolloin hyvin kalliita. Ruotsista ostettu kone ei maksanut kuitenkaan kuin kolmanneksen Suomen hintatasoon verrattuna.
Kilo Tango, OH-CKT, oli ostettaessa hyväkuntoinen kone ja kesti hyvin käyttöä. Sillä oli lennetty ostettaessa noin 7000 tuntia ja melkein 11 000 tuntia kun se myytiin pois vuonna 1988. Koneen valmistusvuosi oli 1964 eli se oli vielä “ehta amerikkalainen”.
Vuoteen 1982 asti jukolalaiset olivat olleet ilman kattoa. Tuolloin saatiin Pertti Elgiltä asuntovaunu lainaksi “kuppilatiiman” keruuta varten. Seuraavana vuonna ostettiin aiemmin mainittu Eino Pönkäsen parakki, tuo sittemmin kaikkien tuntema “klubirakennus”.
Koneita tarvittiin lisää toiminnan vilkastuessa. Vuokralle hankittiin Cessna 150 vuonna 1983. Toukokuussa 1984 Oiva Manninen oli tarkistamassa koneella kerholle saadun tarkkuuslennon SM-kilpailun reittiä. Paluumatkalla kiitotie 22:n perusosalla hiljaa ja pienillä tehoilla ajaessaan hän veti etulämmityksen päälle, jolloin jäässä ollut moottori sammui ja lähestymisen reuna jäi lyhyeksi. Alkuun
Kone osui hakkuualueen reunassa pieniin mäntyihin. Runko säilyi suhteellisen ehjänä, mutta siivet hajosivat kokonaan. Se oli OH-CCN:n loppu. Oiva onneksi selvisi pelkin henkisin vammoin.
Tuhoutuneen OH-CCN:n tilalle ostettiin pikaisesti uusi kone, hyväkuntoinen Cessna F172M, joka haettiin Räyskälästä juhannusviikolla. Se on vielä kerhon omistuksessa ja ahkerassa koulukäytössä. Koneen rekisteritunnus on OH-CGX.
Kansalaisopisto Jukolassa oli saatu käyntiin lentämisen teoriakurssit syyslukukaudella 1983. Kurssin aloitti noin 50 oppilasta aiheuttaen heti paineita myös lentämisen ja koneiden käytön puolelle. Seuraavan eli 1985-86 pidetyn teoriakurssin oppilaiden lentämisen takia vuokrattiin myös Cessna 150 H, OH-CCK, jolla lennettiinkin paljon, noin 500 tuntia.
Cessna F150 Aerobat, OH-CBZ, ostettiin 1987 jotta päästäisiin viimein harrastamaan kunnon “temppulentoa”. On sillä taitolentoa yhä kasvavissa määrin harrastettukin, mutta kuitenkin verrattaen vähän ns. tavalliseen lentoon nähden. Manittavammin kerhon Aerobatia tositoimiin on käyttänyt kerhon Grand Old Man, mersulentäjä ja Ilmailuliiton ilmasirkuslentäjä Raimo “Rami” Aulio. Taitolento on Suomessa harvojen laji ja ne jotka sitä lentävät, lentävät lähes yksinomaan omilla koneillaan.
Hankinnat jatkuivat. Vuonna 1988 ostettiin Cessna 172 P, OH-CAM ja Sixi eli seitsenpaikkainen Piper Cherokee PA32-300, jonka rekisteritunnus on OH-PCV. Kerhon omien koneiden määrä oli noussut jo kuuteen, viisi muuta oli lisäksi kerhon koulutusluvissa. Määrät olivat Suomen oloissa jo suuria.
Viimeiset kerhon luvissa olevaan konekantaan liittyneet koulutuskoneet olivat vuokrakone Piper Cherokee PA28-180, OH-PDM ja vain Konekorhosen oppilaille ja lentäjille tarkoitettu MS880, tunnukseltaan OH-SCN. OH-PDM tuhoutui myöhemmin, kone oli tuolloin palolentokäytössä poissa Hyvinkäältä (tarkennusta tapauksesta voisi tiedotella sivuista vastaavalle! toim.huom).
Oman lukunsa muodostaa jo kerhon alkuaikoina 22.10.1982 Ilmavoimien huutokaupasta ostettu Saab Safir 91D, sotaväen entinen SF-24. Kone saatiin rekisteriin 1983 ja sillä on lennetty säännöllisesti koko kerhon toiminnan ajan. Varaosia koneeseen löytyy kuulemma omistajien mukaan “niin paljon kuin tarvitaan”. Safirista, siviilirekisteriltään OH-SFJ:stä, löytyy lisää tarinaa myös näiltä sivuilta.
Yleisölennätykset ja muut ansiolennot kerhon koneilla tehtiin hämeenlinnalaisen Martti Hirvosen ansiolentoluvalla kerhon synnystä 1980-luvun puoliväliin asti. Kun Hirvosen lupa päättyi, tarvittiin tietysti jostain uusi ansiolentäjä. Koska tällaista lupaa ei myönnetä yhdistyksille, Jukolan Lento Oy perustettiin luvan saamiseksi omiin tarpeisiin.
Kerhon jäsenten perustamalla yrityksellä, Jukolan Lento Oy:llä, on kaksimoottorinen kone Cessna 310, OH-CHH, jolla moni kerhon jäsen on lentänyt kaksimoottorikelpuutuksen. Koneella tehdään myös tilauslentoja.
Hallin tarve kävi ilmeiseksi konekannan nopean kasvun yhteydessä 1980-luvun puolivälissä. Hallitarpeet ostettiin 1985 nurmijärveläiseltä puusepänliikkeeltä, joka oli hankkinut ne mm. sääntutkimuslaitteita valmistavalta Vaisala Oy:ltä. Rakennuslupa hallin tekoon myönnettiin samana vuonna 1985.
Halli on muovikankaalla päällystetty liimapuukaarinen rakennus, johon mahtuu asettelusta riippuen kymmenkunta konetta. Halliin on myös asennettu sähköt valon saamiseksi ja koneiden lämmittämistä varten talvikautena.
Silloin riitti innokasta talkooporukkaa hallin tekoon. Hallin teko aloitettiin syksyllä ja pressua vedettiin päälle joulun välipäivinä. Vuoden loppuun mennessä halli oli päätyjä lukuun ottamatta valmis. Toinen pääty suljettiin pressulla, ettei sisällä kävisi veto ja lunta eksyisi turhaan lattialle.
Hallin pystytys oli sen verran erikoistaitoa vaativaa, ettei se olisi noussut ilman Muovikone Oy:n apua. Hallin pohjan teki maanrakennusliike R.T.A.Virtanen, sähkötarvikkeet ovat mekaluxilta ja asennukset teki kerholainen Seppo Pihkala. Päätyjen teko eli teräksisten liukuovien asennus jäi seuraavaan kevääseen. Tekorymässä oli taas Seppo Pihkala sekä mm. Armas Hakala, Juhani JOkela ja Jone kantojärvi. Nämä tekivät ja maalasivat ovien kehykset Konekorhosen pikkuhallissa eli Kanalassa.
Jukolan Pilotit ry kuten Nurmijärvellä aiemmin toiminut Nurmijärven Ilmailukerho sekä hyvinkään ilmailukerho ja Hyvinkään Moottorilentäjät ovat aina toimineet Hyvinkään lentokentällä.
Kentän rakentaminen on alkanut 1940. Jatkosodan aikana kenttä palveli Helsingin ilmapuolustuksen kenttänä, parhaimmillaan siellä on ollut noin 30 rakennusta ja neljä eri kiitotietä ristikkäin. Aivan sodan alkuvaiheessa kentällä toimi Fokker-laivue, joka torjui pari mm. Hyvinkään-Riihimäen suuntaan kohdistunutta pommituslentoa.
Sodan jälkeen Hyvinkään oli valtakunnan päälentoasema niin kauan kuin valvontakomissio oli maassa. Hyvinkään kentän kautta Suomeen on tiettävästi astellut mm. maailmankuulu ruotsalaissyntyinen filmitähti Greta Garbo.
Välillä kenttä oli TVH:n hallinnassa. Kentän on koko ajan omistanut puolustusministeriö ja puolustuslaitos pitää kentällä edelleenkin satunnaisia harjoituksia. Kerrotaan mm. etteivät hyvinkääläiset edes tienneet suuren Fouga-osaston toimimisesta kentällä kiitoradan laitojen suurien lumivallien ansiosta.
Kulovalvontalennot alkoivat Räyskälässä 1981 pidettyjen purjelennon SM-kisojen takia. Alueen valvontalentoja hoiti nimittäin Räyskälässä toimiva kerho ja Jukolan Pilotit sopi tuuraavansa räyskälälaisia parin viikon ajan. Koneeksi varattiin OH-CHD. Tuolloin satoi vettä joka toinen päivä, joten varsinaista metsäpalovaaraa ei ollut. Kerhon nimi ja toimitakyky tulivat samalla kuitenkin sopivasti asianomaisten viranomaisten tietoon ja sitä kautta tunnetuksi.
Kerhon tilastoissa on jo vuodelta 1980 tunti palolentoa. Kulo-, etsintä ja mm. riistanlaskentalennot voat sittemmin muodostaneet yhä etenevän toimintamuodon. Kulo- ja etsintälentotoimintaan osallistuvilla pitää olla tietty tähystäjä- ja lentäjäkoulutus, joille kerholaisia alkoi osallistua 1984. Näillä kursseilla on käynyt vuosittain useita kerhon jäseniä. Säännölliset kulovalvontalennot alkoivat 1986 eli samaan aikaan kuin kulovalvonta järjestettiin nykyiseen, säännönmukaiseen muotoonsa. Koulutus- selä varsinaisia partio- tai etsintälentoja on kertynyt noin 30-50 tuntia vuosittain.
Valvonta- ja pelastuslennot tapahtuvat viranomaisten pyynnöstä. Lennoilla on etsitty mm. vanhuksia ja mielenhäiriöön joutuneita ihmisiä. On käyty myös tarkistamassa ihmisten ilmoitusten perusteell “metsään pudonneita” koneita ym. Yleisesti kulovalvontalentoja lennetään tietyn pistemäärityksen mukaan ja esimerkiski ukonilmojen jälkeen käydään tekemässä säännöllisesti tarkistuksia.
Jukolan Pilotit ry ja Finnairin Lentokerho ry ovat vuodesta 1983 lähtien joka vuosi selvitelleet välejään maaliinlaskukilpailussa. Järjestejävä vaihtuu vuorovuosittain. Jukolan Pilotit on voittanut kisan joukkueosuuden lähes joka vuosi. Yksilötasolla taas finnairilaiset ovat keränneet enemmän voittoja.
Jukolan Pilottien jäsenet ovat osallistuneet vuosittain mm. Tanskaan, Ruotsiin ja Norjaan suuntautuneisiin lentoralleihin. Esimerkiksi vuoden 1990 lentorallissa Tanskan Stauningissa kerholaiset esittivät oman ohjelmankin kahdella koneella. Jukolalaiset ovat olleet aina mukana, useimmiten monella koneella. Näillä matkoilla on käyty mm. Lofooleilla, Hammerfestissä ja Kirkkoniemessä. Lentorallit ovat olleet Hyvinkään Moottorilentäjien järjestämiä ja niitä on ollut peräjaksoisesti vuodesta jo kerhon toiminnan alusta asti. Vuodesta 1989 asti rallien järjestäjänä on toiminut Jukolan Pilotit ry.
Yhteydet itänaapuriin ja etenkin Suomenlahden eteläpuolisiin veljeskansoihin ovat käynnistyttyään jatkuneet tiiviinä. 1989 ja 1990 kerholaiset vierailivat yhdellä koneella mm. Vilnassa. Vilnalaiset kävivät saman vuoden kesällä vastavierailulla, jonka aikana taas lenneltiin Ivalossa asti ja käytiin Saariselällä tapaamassa Orvokkia. Orvokki on monen Jukolalaisten tuntema Orvokki Lehtonen, joka hoiti kolmisen vuotta kerhon klubirakennuksen kahviota ja siinä ohessa monia juoksevia asioita. Vilnalaisten ja Jukolan Pilotit ry:n välillä on myös solmittu kirjallinen sopimus yhteistyöstä, lentourheilun kehittämisestä ja kokemusten vaihdosta.
Viime vuosien pääsyltään helpottuneet ja kielitaitojaan lennonjohdon osilta kartuttaneet baltian maat ovat yhä suositumpia seikkailukohteita rutinoitujen laivamatkojen sijaan. Vierailujen kustannuksia ovat keventäneet myös jo yleistyneet, joka kesäiset tarjoukset “pikkukoneille” mm. suositulla Tallinnan lentokentällä.
Venäjän kanssa on käynnissä myös toimiva yhteistyö, jonka osoituksena 25.5.1991 vietettiin mittava ilmailutapahtuma johon osallistui parisen kymmentä silloisen neuvostoliiton lentäjää ja laskuvarjohyppääjää. Näiden joukossa mm. kaksi maailmanmestarimiestä ja naisten taitolennon euroopanmestari. Neuvostolentäjien tulon konejärjestelyiden takia kerhon jäseniä on käynyt ryhmissä ja yksitellen naapurissa useita kertoja. Näillä matkoilla monet saivat lentotuntumaa myös venäläisiin koneisiin.
Kerho on järjestänyt vuosittain myös pikkujoulun ja yleensä toisenkin yhteistapaamisen, joihin monet ovat osallistuneet perheittensä kera.
Pian kerhon perustamisen jälkeen lähti käyntiin koulutustoiminta. Se teki valtavan hyppäyksen kerhon jäsenmäärään ja toimintaan. Jukolan Pilotit lähti uuteen nousuun juuri oikealla tavalla ja hetkellä, joka vei kerhon moneksi vuodeksi jopa kärkeen Suomessa koulutettujen lentäjien määrässä.
Monet muut kerhot lähtivät voimallisemmin liikkeelle vasta vuosikymmenen puolivälissä. Sitä ennen jukolalaiset olivat lentäneet ja kouluttaneet uusia pilotteja jo kauan ja halvemmalla. Jukolan Piloteille annettiin mm. KOtkanpoika-patsas vuonna 1984 ja voitettiin Kar-Airin kiertopalkinto kahtena vuonna peräjälkeen 1986 ja 1987. Kotkanpoika-patsas annetaan vuosittain aktiivisimmalle lentokerholle mm. koulutuksen perusteella ja Kar-airin palkinto taas eniten lentävälle kerholle.
Voimakkaan sysäyksen Jukolan Pilottien koulutukselle antoi lentoteorian koulutuksen aloittaminen kansalaisopisto Jukolassa lukukaudella 1983-84. Näitä teoriakursseja on pidetty siitä lähtien alkuun joka toinen vuosi ja oppilaita on ollut kymmeniä. Jukolan Pilotit on järjestänyt itse opettajat ko. kursseille. Moni opettajista on ollut kerhon oma, tarvittavat tiedot omaava jäsen. Keskeinen henkilö koulutustoiminnassa oli pitkään kerhon silloinen koulutuspäällikkö, leipätyökseen Finnaviation Saab-pilotti Pasi Vuokko.
Lentotoimintailmoitus on tehty jo vuodelta 1980, vaikka kerho ei ollut vielä tuolloin rekisteröity. Sitävastoin vuoden 1981 tiedot puuttuvat. Koulutettujen lukumäärässä näkyy kansalaisopisto Jukolan joka toinen vuosi pidettyjen teoriakurssien vaikutus. Ilmailuliitolla vuosittain lähtevistä lentotoimintailmoituksista poimitut tiedot etenkina ktiivilentäjien osalta kuvannevat aluksi lähinnä kerhon koko jäsenmäärää ja muutaman viime vuoden ajalta vain aktiivisempien lentäjien joukkoa. Uusi tilastotekijä on nimittäin ottanut tiukemman otteen tilastolomakkeen ao. kohtaan. Kerhon jäsenmäärä on jo pitkälti yli 200.
Vuonna 1989 Jukolan Pilotit teki sopimuksen Cessnan tuottaman ns. integroidun koulutusjärjestelmän, CPC:n (Cessna Pilot Center) käyttöönotosta. Sitä varten hankittiin tarvittava kalusto ja opetusmateriaalit.
Viime vuosien ajan Jukolan Pilotit ry:n jäsenkunnassa on ollut kymmenkunto koulutusta antavaa lennonopettajaa ja apulaislennonopettajaa.
Vuoden 1990 aikana käynnistyi mm. koulutuksen, koneiden ja tilojen käytön säännöllisyyteen ja huolellisuuteen tähtäävien kerhomenetelmiä koskevan ohjekirjan teko. Kirja valmistuikin aikanaan ja sitä voi kysellä kerhovastaavilta luettavaksi.
Nurmijärvellä muutaman innokkaan lentoharrastajan yhden koneen ympärille perustamasta kerhosta on muodostunut koko Kanta-Uudenmaan moottorilentäjiä yhdistävä, vilkas ja toimiva ilmailukerho. Kerhon yli 200 henkilön jäsenmäärä (täytti jo 1988) on suurimpia Suomessa. Jäsenistön enemmistön muodostavat hyvinkääläiset, joilla on kerhossa “kotikenttäetu”. 1980-luvun aikana tapahtunut kehitys, saadut tunnustuspalkinnot ja vuosikymmenen lopulla avautuneet ulkomaiet yhteydet ovat nostaneet kerhon Suomen merkittävimpien lentokerhojen joukkoon.
Tältä pohjalta on hyvä jatkaa.
Historiikki perustuu Jouko Arpalon vuonna 1991 kirjoittaman Jukolan Pilotit ry:n historiikkiin, joka julkaistiin saman vuoden Ilmailupäivän erikoisnumerossa. Historiikin ajanmukaistamiseksi vastaanotetaan mieluusti tietoa ja ehdotuksia!